Talven keskeltä Argentiinan kesään

”Buenos Aires on kansakuntien sulatusuuni, josta löytyy jotain jokaiseen makuun.”

 

Lähdimme kalseasta tammikuisesta Suomesta 16 henkilön ryhmänä matkanjohtajamme Antero Paalasen kanssa kohti Argentiinaa ja sen kokemuksia. Lento Amsterdamin kautta sujui hienosti vaikka 13 tuntia Buenos Airesiin koettelikin istumalihaksia. Olimme perillä lauantaiaamuna ja lepohetken jälkeen lähdimme oppaan johdolla tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Bussista näki hyvin kaupungin ilmeen. Siisteys ja historia paistoi katukuvassa. Buenos Aires on kansakuntien sulatusuuni ja historian saatossa maahanmuuttaneet kansallisuudet olivat rakentaneet aluksi omia kaupunginosiaan. Japanilaiset jopa oman puutarhansa. Keskusta on täynnä katsottavaa ja jokaiseen makuun löytyy varmasti jotain – museoita, kulttuuria, puistoja, shoppailua ja vaikkapa jalkapalloa. Onhan kaupungissa kaksi maineikasta seuraa River ja Boca Junior. Kaupunki sijaitsee maailman leveimmän joen Rio de Platan etelärannalla ja toisella puolella on Uruguay. Porukalla pohdimmekin jo matkan aikana että seuraavalla kerralla olisikin hyvä viettää yksi päivä Uruguayn puolella pelaten golfia ja tutustuen Montevideoon. Kaikkihan me katsomme maailmaa eri näkökulmista, mutta minulle jäi mieleen Buenos Airesista viihtyisä ja eloisa katu Caminito, jossa ravintolat houkuttelivat asiakkaita tangoesitysten avulla ja paikalliset taiteilijat myivät teoksiaan monen väriseksi maalatussa ympäristössä. Pakollinen käynti oli myös Recoletan hautausalueella, jossa toinen toistaan komeammat mausoleumit kilpailivat koreudessa keskenään. Siellä on myös Evita Peron, jonka pelkän nimen lausuminen herätti paikallisissa voimakkaan kansallistunteen. Paikallisilla on tapana myös ripustaa oma kuvansa haudalle, oletettavasti, josko se toisi onnea elämää.

Kaiken kaikkiaan ihmiset olivat avuliaita emmekä törmänneet koko matkan aikana ongelmatilanteisiin. Amerian hotellin läheisessä Galerie Pacifiossa onnistui sekä rahanvaihto että shoppailu. Myös vanha modernisoitu satama-alue on hieno kävelypaikka ja täynnä ravintoloita. Ruokailu on Suomen hintatasoon nähden kohtuuhintaista jopa paremmissa paikoissa. Myös ryhmän yhteinen tuliaispäivällinen syötiin satamassa. Toinen yhteistilaisuus oli tutustuminen tangon salaisuuksiin paikallisella tangoklubilla. Ensin kaksi tangon opettajaa väänsi meitä suomalaisen tangon taitajia argentiinalaisiin askeliin, jonka jälkeen oli päivällinen säestettynä liki kahden tunnin musiikkishow´lla, jota värittivät taidokkaat tanssiesitykset. Vaikka tango oli pääosassa, saimme maistella myös alkuperäiskulttuurin musiikkia pohjoisesta ja gauchon tanssia pampalta. Ensikertalaiselle se oli tehokuuri maan musiikkiin ja tanssiin vaikkakin hieman asioita sekoittaenkin.

Pelasimme kaupungin lähellä golfia Pilarissa (Ronald Fream ) ja  sitten Argentiinan vanhimmalla 1907 kentällä San Andresissa ( Mungo Park). Kentät yleensä ovat hyvätasoisia ja niitä on eri makuun. (Argentiinassa on yhteensä peräti 340 kenttää). Tammikuisen Suomen jälkeen liki 30 asteinen helle hemmotteli meitä koko kaupungissaolon ajan. Aurinkorasvoilla, vedellä, hyvällä oluella ja viinillä siitäkin selvittiin mainiosti.

Neljäntenä päivänä lähdimme kohti Patagoniaa, jonne oli rapian kahden tunnin lento. Nyt näimme toisen puolen maata. Kauniita vuoria, mäntymetsiä, kirkkaita ja järvia ja vähän pampaakiin. Ensimmäinen kohde Bariloche (keskikokoinen lomakaupunki) sijaitsee suuren ja kirkkaan Nahuel Huapi järven länsirannalla. Kävimme ryhmänä lautta-ajelulla järvellä ja pysähdyimme kahteen otteeseen tutustumaan luontokohteisiin. Alue on ns. Patagonia steppiä – kapea kaistale Andien vuorten ja pampan välissä, jonne lankeaa alueen suurimmat sademäärät. Siitä vehreys. Lämpötila oli suomalaisittain kesäinen n. 22-25 C ja tuulenvire tuntui koko ajan. Alue on perua vuoden 1902 asutusohjelmasta, jolloin Argentiina halusi luoda rajan Chileen  Andien vuorenhuippuja noudatellen.  Siellä kävi Palanderin Kallekin meidän kesäaikana harjoittelemassa laskuaan. Nyttemmin se on turistien suosima kesänviettopaikka. Pelaamamme kentät olivat nyt luonteeltaan aivan toisenlaisia. Llao llaon kenttä ( lausutaan jotenkin zau zau tarkoittaen makea-makea) oli ei niin pitkä vaan muodokas upeine vuori ja järvimaisemineen. Kenttä sulattikin luontoa arvostavien golfareiden sydämet. Arelauquen kenttä Barilochessa  (Vicente Fernandez ja Carlos Ordone) oli sitten tasaisempi ja puistomainen.

Patagonian matkan toinen osa oli vajaat 200 kilometria pohjoisempana San Martin de los Andessa. Hyvätasoinen Jack Niklauksen Chapelco golf resort sijaitsee Patagonia järvialueen pohjoispäässä vuorten syleilyssä 700 metrissä. Kenttä on hyvätasoinen ja viideltä eri teepaikalta kaikentasoisille sopiva. Nyt olimme kaukana itse kaupungin ravintoloista, joten kolme päivää oli hyvä kesto, jotta menua ei olisi aloitettu toista kierrosta. Erikoisuutena kävimme pelaamassa päiväretkenä yhdeksän reikää El Desafion golfkentällä, joka oli peräti 1400 m korkeudessa. Kentän klubi- ja majoitustilat valmistuvat vasta muutaman vuoden päästä, mutta itse kenttä oli jo valmis. Greg Normanin suunnittelema kenttä oli vaatinut mielikuvitusta, sillä niin vaativaan maastoon kenttä oli rakennettu. Toistaiseksi pelaamattona kenttä oli aivan uskomattomassa kunnossa ja joka reiällä silmiemme eteen avautui toinen toistaan silmiä hivelempiä näkymiä. Kenttä olisi mielenkiintoista pelata uudestaan täysimittaisena, kun faciliteetit ovat kaikki valmiina. Kenttä oli myös ladyjen mieleen, sillä etutiiltä pelattaessa useimmilla väylillä pelattiin pieneen myötäleeseen, jolloin parien, birdien ja jopa eaglen mahdollisuus oli hyvä. Kaikkia niitä myös nähtiin.

Paluusta Suomeen ei sen kummempaa kuin että keli ei ollut poissaollessa parantunut yhtään ja sydän palasi Suomeen pienellä viiveellä.

 

Teksti: Jarmo Hyvönen, matkalainen Golfreseptin Argentiinan matkalla 2018

Kuvat: Antero Paalanen